Liity jäseneksi

Kivi » Yhdistyksemme » Säännöt

Säännöt

Säännöt 2021

1 §

Yhdistyksen nimi on Kivi ry ja sen kotipaikka on Lahti.

2 §

Yhdistys on kiviteollisuusalalla toimivien työnantajien yhteenliittymä, joka valvoo jäsentensä yhteisiä etuja työsuhteissa, edistää alan yleisiä kannattavan ja pitkäjänteisen toiminnan edellytyksiä ja jäsentensä yhteistyötä sekä suomalaisen luonnonkiven käytön lisäämistä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1. seuraa kiviteollisuuden toimintamahdollisuuksia ja tekee aloitteita niiden parantamiseksi,

2. seuraa kiviteollisuuden alalla tapahtuvaa kehitystä kotimaassa ja ulkomailla,

3. pyrkii edistämään kivialan työnantajien ja työntekijöiden ammattitaitoa järjestämällä kursseja ja vaikuttamalla koulutusviranomaisiin,

4. tarjoaa jäsenistölleen kiviteollisuuteen liittyviä asiantuntijapalveluita,

5. pitää yhteyttä kotimaassa ja ulkomailla toimiviin kiviteollisuuden alalla tai sitä lähellä olevilla aloilla toimiviin yhteisöihin ja järjestöihin,

6. muillakin samanlaisilla tavoilla toimii 1 momentissa mainittujen tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.

Yhdistys ei harjoita elinkeinoa.

3 §

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi päästä jokainen 2 §:ssä tarkoitetulla alalla toimiva yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka on työnantaja ja jolla on toimintaa Suomessa. Yhdistyksen hallitus joko hyväksyy tai hylkää hakemuksen. Jäsenhakemus on tehtävä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle.

Yhdistyksen kumppanijäseneksi voi päästä muullakin kuin 2 §:ssä tarkoitetulla alalla toimiva yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, jonka yhdistyksen hallitus kumppanijäseneksi hyväksyy.

Opiskelijajäseneksi voi liittyä alan tai alaan liittyvän oppilaitoksen opiskelija sekä alasta kiinnostunut muun oppilaitoksen opiskelija. Opiskelijajäsenillä ei ole jäsenmaksua.

4 §

Päätösvaltaansa yhdistyksen asioissa jäsenet käyttävät yhdistyksen kokouksissa. Yhdistyksen asioita hoitavat ja sen toiminnasta huolehtivat yhdistyksen hallitus sekä hallituksen apuna yhdistyksen valitsemat toimikunnat ja yhdistyksen toimihenkilöt.

Toimikuntiin voidaan valita vain varsinaisten jäsenten edustajia. Poikkeuksena Koulutustoimikunta, jonka jäsenet ovat pääasiassa kumppanijäsenten eli alan oppilaitosten edustajia. Hallitus voi kuitenkin kutsua toimikuntiin asiantuntijajäseniä.

5 §

Yhdistyksen jäsenet kokoontuvat vuosittain varsinaiseen kokoukseen, joka pidetään viimeistään maaliskuussa ajankohtana ja paikassa, josta hallitus päättää. Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään, kun hallitus pitää sitä tarpeellisena tai jos vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti erityisesti ilmoitettua asiaa varten vaatii.

Kutsu varsinaiseen vuosikokoukseen on toimitettava jokaiselle yhdistyksen jäsenelle kirjallisena vähintään kuusi (6) päivää ennen kokouspäivää. Kutsu ylimääräiseen kokoukseen on toimitettava kirjallisena vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta. Sähköisesti lähetetty kutsu on pätevä.

Kokouskutsussa mainittavista asioista määrätään näiden sääntöjen 6 §:ssä ja yhdistyslaissa. Yhdistyksen kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja, minkä jälkeen läsnä olevat jäsenet valitsevat kokoukselle puheenjohtajan.

6 §

Varsinaisessa vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. hallituksen vuosikertomus, yhdistyksen tilit ja tilintarkastajien lausunto,

2. tilinpäätöksen vahvistaminen ja kysymys vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,

3. päätetään yhdistykselle suoritettavasta jäsenmaksusta,

4. hallituksen menoarvioesitys,

5. määrätään hallituksen ja toimikuntien sekä tilintarkastajien palkkiot sekä matkakustannusten perusteet,

6. vahvistetaan hallituksen jäsenmäärä ja valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä hallituksen muut jäsenet sekä tilintarkastajat ja varatilintarkastajat,

7. valitaan mahdollisesti tarvittavat toimikunnat sekä edustajat niiden järjestöjen kokouksiin, joihin Kivi ry jäsenenä kuuluu,

8. käsitellään muut kutsussa mainitut asiat.

7 §

Yhdistyksen varsinaisissa kokouksissa voi edustaa ja käyttää äänivaltaa jäsenen puolesta henkilö, jolla asemansa puolesta on siihen kelpoisuus ja toimivalta tai henkilö, jonka jäsen on siihen erikseen valtuuttanut.

Kokouksessa on jokaisella jäsenellä yksi ääni sekä sen lisäksi yksi ääni edellisen vuoden liikevaihdon alkavaa kahtakymmentätuhatta (20 000) euroa kohti.

Kokouksessa ei voi kuitenkaan mikään jäsen omasta puolestaan äänestää enemmällä kuin 1/5:lla läsnä olevien yhteenlasketusta äänimäärästä. Kokouksen puheenjohtaja valitaan kuitenkin pääluvun mukaan. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa arpa ja muissa asioissa puheenjohtajan ääni.

Kumppani- ja opiskelijajäsenellä on yhdistyksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta.

8 §

Yhdistyksen kokouksissa pidetään pöytäkirjaa, jonka kokouksen sihteeri ja puheenjohtaja varmentaa sekä kaksi (2) siihen valittua kokouksen äänivaltaista osanottajaa tarkistaa ja todistaa oikeaksi.

9 §

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään viisi (5) ja enintään kahdeksan (8) muuta jäsentä, jotka valitaan vuosittain kahden (2) peräkkäisen yhdistyksen varsinaisen kokouksen väliseksi ajaksi. Hallitus on päätösvaltainen, jos toinen puheenjohtajista ja puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.

Hallituksen tehtävänä on:

  • valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat,
  • esittää vuosittain yhdistyksen varsinaiselle kokoukselle kertomus edelliseltä vuodelta,
  • hoitaa yhdistyksen varoja ja vastata niistä,
  • huolehtia yhdistyksen kokousten päätösten toimeenpanosta,
  • edistää yhdistykseen liittymistä sekä käsitellä ja ratkaista jäsenkysymykset,
  • valvoa yhdistyksen toiminnan tarkoituksenmukaisuutta, tehokkuutta ja jäsenten etua,
  • valvoa, että yhdistyksen sääntöjä noudatetaan,
  • käsitellä sellaiset yhdistyksen toimintaa koskevat asiat, jotka voidaan hallituksessa panna vireille tai jotka kuuluvat sen toimintapiiriin,
  • päättää yhdistyksen toimihenkilöiden palvelukseen ottamisesta, erottamisesta, määrätä toimihenkilöiden tehtävistä ja palkkaeduista,
  • edustaa yhdistystä myös tuomioistuimissa ja viranomaisten edessä,
  • päättää kumppanijäsenten jäsenmaksuista,
  • hoitaa muut yhdistystä koskevat asiat.

Hallituksessa kullakin jäsenellä on yksi ääni. Hallituksen kutsuu kokoon puheenjohtaja tai hänen ollessa estyneenä varapuheenjohtaja.

10 §

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai toiminnanjohtaja erikseen sekä se tai ne toimihenkilöt, jotka hallitus on siihen määrännyt.

11 §

Tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilinpäätös sekä tilikirjat on viimeistään 5. päivänä maaliskuuta jätettävä tilintarkastajille tarkastettavaksi.

Tilintarkastajien on annettava lausuntonsa 15. maaliskuuta mennessä.

12 §

Jokainen yhdistyksen varsinainen jäsen suorittaa vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruus kalenterivuodeksi kerrallaan määrätään sen vuoden varsinaisessa yhdistyksen kokouksessa. Jäsenmaksu on määrättävä suhteessa liikevaihdosta.

Jos uusi jäsen hakee jäsenyyttä ennen 1.7. maksaa uusi jäsen koko vuoden jäsenmaksun. 1.7. jälkeen liittyneet jäsenet maksavat vuoden jäsenmaksusta puolet. Maksut on suoritettava hallituksen määräämän ajan kuluessa.

13 §

Yhdistyksen jäsen on velvollinen antamaan yhdistykselle palveluksessaan olevien työntekijöiden lukumäärän, palkka- ja työoloja koskevia tilastollisia tai muita tietoja yhdistyksen antamien ohjeiden mukaan.

14 §

Yhdistyksen jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, tulee siitä kirjallisesti ilmoittaa yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, taikka erosta on ilmoitettava yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Ero astuu voimaan heti. Eroava yhdistyksen jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle jäsenmaksun erovuodeltaan.

Yhdistyksen jäsen ei voi vaihtaa jäsenyystyyppiään varsinaisesta jäsenestä kumppanijäseneksi.

Jos yhdistyksen jäsen luovuttaa yrityksensä toiselle tai asetetaan konkurssitilaan, erotetaan hänet hallituksen päätöksellä heti yhdistyksestä. Uusi omistaja voi päästä jäseneksi, jos hän jättää siitä hakemuksen hallitukselle ennen sen vuoden loppua, jolloin omistajanvaihdos tapahtui.

Jos jäsen rikkoo näitä sääntöjä, tehtyjä päätöksiä tai niiden johdosta annettuja määräyksiä vastaan, voi hallitus harkintansa mukaan ja huomioimalla rikkomuksen laadun antaa asianomaiselle varoituksen tai erottaa hänet yhdistyksestä. Erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen omaisuuteen.

15 §

Yhdistyksen jäsenellä, joka ei tyydy 14 §:ssä mainittuun yhdistyksen hallituksen antamaan erottamispäätökseen, on oikeus 14 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan hakea kirjallisesti siihen muutosta yhdistyksen kokoukselta. Hakemus on osoitettava yhdistyksen hallitukselle.

16 §

Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia varsinaisen kokouksen päätöksellä, jos muutosta kannattaa 2/3 kokouksessa annetuista äänistä.

17 §

Yhdistyksen jäsenet ovat velvollisia noudattamaan näiden sääntöjen mukaan tehtyjä päätöksiä sekä niitä yhdistyksen toimialalla tehtyjä työehto- ja vastaavanlaisia sopimuksia, jotka sitovat yhdistystä tai joita yhdistys jäsentensä puolesta on tehnyt.

18 §

Päätös yhdistyksen purkamisesta voidaan tehdä ainoastaan yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa, jos vähintään 4/5 kokouksessa annetuista äänistä purkamista kannattaa. Päätös on pätevä vasta sitten kun uusi, aikaisintaan kuukauden kuluttua tämän jälkeen pidettävä yhdistyksen kokous, sen samalla tavalla hyväksyy.

19 §

Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on sen varat käytettävä viimeisen varsinaisen kokouksen päättämällä tavalla yhdistyksen toimintaa lähellä olevaan tarkoitukseen.